Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


perjantai 18. kesäkuuta 2010

Ilouutisia!

Paljon on taas ehtinyt tapahtua. Ensinnäkin: minusta tuntuu, että Papu yrittää vieläkin tehdä kuperkeikkoja mahassani, vaikka kuulemani mukaan nyt pitäisi kyllä jo alkaa olla liian ahtaat oltavat siihen touhuun. Potkuja satelee tasaiseen tahtiin ja sanoinkin, että eivät ne ole mitään kevyitä, vaan erittäin jänteviä ja voimakkaita! Tunnen kuitenkin, miten Papu yrittää kääntyillä ja tehdä kaikenlaisia rajujakin "kevätjuhlaliikkeitä" :-) Pari kertaa ovat olleet niin kovia, että olen pelästynyt.

Muita uutisia: vaatehuoneen fiksaus valmistui, kiitos näppärän mieheni! Alla kuvia vaatehuoneestamme, jonka fiksaus toteutettiin 87 euron summalla. Tapetit maksoivat yhteensä 75 euroa, kaksi Le bain-naulakkoa 2x6 euroa ja loput materiaalit olivat vanhaa, joka otettiin uusiokäyttöön. Esim. kaikki valkoiset hyllylevyt ovat mieheni vanhempien vanhan keittiön jäämistöä. Halogeenit taas ovat jääneet joskus ylimääräisiksi paketista, joka ostettiin nykyistä keittiötä remontoidessamme.











Toisella seinällä oli noita hyllyjä ja lokerikkoja. Vastakkaisella seinällä on kaksi tankoa. Katonrajassa kiertää lisäksi yksi hyllyrivi koko huoneen ympäri.



ILOUUTISIA!!!! Gerbystä tuli etuovi.comiin 24h kohteisiin aivan ihana rivitaloasunto. Minähän aloin heti aamusta pommittamaan välittäjää mahdollista näyttöä varten, koska ensinäyttely oli vasta monien päivien päästä joskusn ensi viikon alussa. En ollut ainoa, vaan meitä pariskuntia oli buukattu sinne vartin välein katsomaan. Olimme nopeita ja teimme siitä heti tarjouksen ja eilen saimme kuulla, että tarjouksemme oli hyväksytty!!! Ihanaa!!! Kohde miellytti molempia. Pohjaratkaisu on erinomainen, yhdessä tasossa, kolme makuuhuonessa (yksi meille, yksi Pavulle ja yhdestä saa vieras-/työhuoneen), kodinhoitohuone, etuterassi, takaterassi ja -piha jne. Mikä parasta, siellä ei tarvitse ruveta tekemään mitään isoa remonttia! Seinää ehkä maalataan ja tapetoidaan. Asuntoon vielä kuului autotalli ja lämpötolppapaikka sekä varasto!

HYVTÄ UUTISET JATKUVAT!!! Tuttu välittäjä ehti jo käydä arvioimassa nykyisen asuntomme myyntiä varten ja toimeksiantosopimus tehtiin. Kerroimme hänelle, että eräs tutun kummityttö tulee katsomaan asuntoamme ja siksi kirjasimme mahdollisen välityksen alkavaksi vasta päivän päähän. Pariskunta tuli katsomaan illalla asuntoamme ja seuraavana päivänä soittivat ja keroivat haluavansa tämän! Maksavat tästä pyytämämme hinnan :-) Jouduin soittamaan välittäjälle ja kertomaan uutiset, jotka olivat tietysti hänelle huonoja...hän suhtautui siihen kuitenkin ammattimaisesti, onhan se hänen työtä. Asumme täällä vanhassa kodissa vielä elokuun alkupuolelle saakka, mutta nyt jo alkaa olla haikea mieli... Tätä kun niin sydämellä remontoitiin - ihanaa vanhaa hirsitalon asuntoa.











Lopun haikeissa tunnelmissa vielä vinkkaan teitä hyvistä puhdistusaineista. Tuo Method-merkkinen yleispuhdistusaine on todella hellävarainen ja sillä tulee erittäin puhdasta jälkeä. Noita Maison-merkkisiä puhdistusaineita saa erilaisissa herkullisissa tuoksuissa.

6 kommenttia:

  1. Gratulerar! Så roligt! :-)) Blir väl snart inflyttningsfest då?? Visst? Hur snart får ni flytta?

    Hilsen, Sarthur

    VastaaPoista
  2. Tack Sarthur! Alltså det gick så bra som möjligt! Det blir inflyttningsfest sen senare i augusti. Vi får börja flytta dit den 10.8. Oj va det blir härligt med mera utrymme ;-)

    VastaaPoista
  3. Olipas mahtavia uutisia! Olen oikein onnellinen teidän puolesta, kun asuntokaupat sujuivat noin hienosti. :)

    Toivottavasti ehdin muuttokiireistänne huolimatta nähdä sinua elokuussa, kun olemme siellä päin 3 viikkoa. :)

    VastaaPoista
  4. Heippa Hneriikka!
    Muistat vain soittaa minulle, koska minä en välttämättä muista tuona ajankohtana kaikkea...10.8 tosiaan päästään muuttamaan, ehkä jopa aikaisemmin. ollaan siinä pakkaushommissa, mutta jos olette ennen tuota pvm, niin eiköhän me ehditä näkemään. Niin ja kiitos, on ihanaa kun asiat järjestyy :-)

    Olen kade kun ajattelen ilmoja, joita teillä siellä on :-/

    VastaaPoista
  5. Selvä, soittelen ennen muuttoa. Ilmoista sen verran, että ei ole kyllä kovin kaunista ollut. :( Antonyn mukaan tälläinen sää kuuluisi olla huhtikuussa!

    Tänään onneksi näkee taas aurinkoakin ja lämpötila on kivunnut yli kahteenkymmeneen asteeseen, mutta viikonloppuna tuuli, ukkosti ja satoi. Lämmintä oli 18-19 astetta, mutta sää tuntui kylmältä, kun ilmassa oli niin paljon kosteutta.

    Toisaalta sitten, kun aurinko paistaa, paistaa se TODELLA kuumasti. Voisi olla mahan kanssa aika tukalaa... Ihania muuten uusimmat lisäämäsi kuvat mahasta. :)

    VastaaPoista
  6. Heips!
    Eli on se kesä sitten ollut kateissa muuallakin maailmalla! No eiköhän se tästä. Olen sellainen vilukissa, että ennemmin otan vastaan hellettä kuin kylmää ja koleaa.
    Kiitos, toisinaan minäkin koen masun aika hellyyttävänä :-)
    Muista soitella. Haleja!

    VastaaPoista