Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


tiistai 15. maaliskuuta 2011

Uusi takki käytössä

Vihdoinkin otettiin käyttöön tuo ihana joulupukin tuoma Zaran kevytoppatakki. Takki on kokoa 74, joten ihan passeli täksi kevättalveksi. Kaverina takilla on Girafin housut, jotka ovat kokoa 68, mutta iiiisot! Oli neiti taas niin tyytyväinen herättyään päikyiltä. Meillä ollaan muuten menossa siihen suuntaan, ettei Frida aina ilmoitakaan heräämisestään minulle itkuhälyttimen kautta. Eilen neiti oli siellä jo pidemmän tovin nukkunut ja menin hiiren hiljaa kurkkaamaan vaunuihin, koska olin samalla niitä jo vetämässä sisälle. Peittoa raottaessani neiti oli siellä ihan pirteänä ja hymyileväisenä. Että näin. Ota siitä sitten selvää, kuinka kauan Friiduli oli jo ollut hereillä. Vietti näemmä taas "omaa laatuaikaa" kaikessa hiljaisuudessaan. Joskushan hän kyllä voi aloittaa hiljaisen juttelunkin herättyään...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti