Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


torstai 2. syyskuuta 2010

Pavun kehto

Isovanhempieni vintillä Merimaskussa oli säilytyksessä vanha valkoinen kehto, jossa minuakin on tuuditeltu. Vanhemmat toivat sen Vaasaan pari viikkoa sitten ja kehto hurmasi meidät olemuksellaan! Se on pysynyt uskomattoman hyvässä kunnossa, ottaen huomioon sen pitkän iän. Ruotsissa asuvat sukulaiseni, (heitä oli muistaakseni kolme) ovat nukkuneet siinä ennen minua. Minun jälkeeni siinä ovat nukkuneet äitini kummilapset. Voi olla että kehdon pohjassa on vielä aikaisempikin vuosiluku kuin 1968, en itse pääse enää siihen asentoon, että pystyisin asian tarkistamaan. Siksi kuvatkin pohjasta ovat niin huonoja :-(







Meillä on makuuhuoneessa odottamassa sellainen vauvan ensisänky, "Haikarapussi", jonka saa kiinnittää kattoon roikkumaan. Tarkoituksena olisi ensin ainakin koittaa jospa Papu viihtyisi siinä. Se piti tänään asentaa paikoilleen, mutta mies on nyt kovasti kuumeisena, (hänkin siis oireilee synnytyksen lähestyessä?) joten saapa nähdä koska se saadaan paikoilleen.

2 kommenttia:

  1. Moikka, teillä on ihana eläintapetti lastenhuoneessa. Muistatko mitä mallistoa? t. Helga

    VastaaPoista
  2. Moikka Helga! Voi harmi etten ole säilyttänyt tapetista sitä tuoteselostelappua. Tapetti on ostettu Vaasan K-raudasta kesän 2010 lopulla. K-raudasta asiaa voisi tiedustella. Sitä oli muistaakseni kolmessa eri sävyssä. Tapetti on kyllä kiva, sitä on nyt reilut 1,5 vuotta katseltu, eikä yhtään ole kyllästyttänyt :)

    VastaaPoista