Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


torstai 9. syyskuuta 2010

Meille syntyi tyttö! Det blev en flicka!

Ma 6.9.2010 klo 03.15 meille syntyi tyttö! Strategiset mitat ovat 47,5 cm (aikaisemmin kirjoitin virheellisesti 57,5cm) ja 3135g.
Sairaalaan saavuimme hieman ennen puolta yötä ja kolmen jälkeen tyttö oli jo maailmassa :-) Kaikki meni hyvin, vaikkakin niin nopeasti, ettemme meinanneet touhussa mukana pysyä. Koska aloin kotona supisteluje yhteydessä vuotaa runsaasti verta, kätilö valmisteli minut heti varmuuden vuoksi sektioon. Ultrassa vuodon syy ei selvinnyt ja tilannetta tarkkailtiin. "Homma" eteni kuitenkin muuten niin hyvässä tahdissa, että edessä oli normaali alatiesynnytys.

Eilen iltapäivällä pääsimme lähtemään kotiin. Pyysin sitä, koska uskon toipumisen olevan helpompaa kotona ja muutenkin yöunet jäivät sairaalassa nollaan (huonetoverin vuoksi). Tästä alkaa uusi ja ihmeellinen matka Pavun kanssa. Kaikki on niin uutta ja jännittävää. Harmi vain, että mies on jättänyt kamera anoppilaan, enkä saa vielä Pavun kuvaa ladattua tänne.

6 kommenttia:

  1. Kuvia odotellessa.Pidä hyvää huolta itsestäsi ja piikuneidistä.Terv:E.L ja A.L

    VastaaPoista
  2. Voi kuika ihanaa! Tippa linssissä luin tätä...
    Suskilla oli laskettu aika just 6.9., ja koko ajan odottelen uutisia. Valtavan pitkä tyttö!
    Onnea! Toivottavasti ehdit/jaksat laittaa kuulumisia.

    VastaaPoista
  3. Heippa! On kyllä niin ihanaa! Muistin tuon suskin la:n :-)
    Kirjoitin vahingossa 10cm liian pitkät lukemat. Tokkurassa kun ollaan ;-)
    Laitan kuulumisia kunhan vaan virtaa riittää ja saan kameran anoppilasta, jonne mies oli sen jättänyt. kiitos onnitteluista!

    VastaaPoista
  4. Onnittelu halit koko perheelle täältä maalahdesta.Ihana kuulla että kaikki on hyvin,ja koetahan levätä niin paljon kun pystyt.Terkuin:Linda perheineen.Täällä viel odotellaan lähtöä...tulis jo.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Linda! Halit tuli perille :-) Toivottavasti pääset sinäkin jo pian BB:lle! Kuulen varmasti äidiltäsi sitten kun jotain on tapahtunut... Onnea matkaan!

    VastaaPoista