Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Fridan ensimmäinen kylpyhetki

Kyllä, tyttömme nimeksi tulee Frida Linnea. Tyttöjen nimistä meillä oli kolme F-kirjaimella alkavaa nimeä, jotka nousivat jo alussa ylitse muiden. Frida kirjoitettiin jo kauan sitten "hätäkastenimeksi" sairaalan papereihin, emmekä siitä nimestä enää pysty luopumaan. Tyttö on ollut aivan Fridan näköinen heti alusta asti :-) Nyt ei häntä tarvitse enää vauvaksi tai Pavuksi kutsua. Onkin aloitettava tutustuminen ristiäisiin liittyviin papereihin, jotka tulivat postissa.

Perjantai-iltana oli paitsi meidän saunailta, myös Fridan ensimmäinen kylpyhetki. Tyttö oli tyyni kuin viilipytty ja näytti melkeinpä nauttivan kylvetyksestä isän turvallisessa otteessa.





6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia Heidi.Tuli aivan kyyneleet silmiin noista iskän ja tyttären kylpyhetkestä.Me päästiin kotiin Perjantaina,valitsin nopean kotiutuksen kun oli siihen mahdollisuus.Meidän pikkunen rinsessa on ainakin tähän asti ollut tyytyväinen,painoa pitäis ny vaan tulla.
    Terveisin:Stella Madeleines Mamma(Linda)
    P.s.Frida Linnea on aivan ihana nimi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Pikkupaju! Kerro sitten jos haluat, mikä Pikku Prinssin nimeksi tulee :-)

    Linda: Nopea kotiutus oli varmasti hyvä vaihtoehto, varsinkin kun tytöt varmasti odottivat malttamattomina kotona uutta prinsessatulokasta...ja vielä jos itse olit toipunut hyvin. Toivottavasti meidän rinsessat pysyvätkin tyytyväisinä! :-) Stella! Ihanan tyttömäinen nimi!!! Sopii teidän tyttöjen joukkoon ;-)

    VastaaPoista
  3. Todella hyviä kuvia .Joskus tuli tehtyä isukkina samoin. Muuten olen kuullut jo Fridan ääntelyäkin.
    Terv: E.L

    VastaaPoista
  4. :-) Kuvat ovat ihania ja ajttelinkin teettää Ifolorilla sellaisen vauvakirjan sitten aikanaan...
    Ha-haa!!! Sinä olit salaperäinen soittaja, jonka nimeä äiti ei suostunut paljastamaan, mutta kuitenkin hän leuhki, että oli saanut niin kivan puhelun! Frida sitten varmaan lähetti kovasti terveisiä Raisoon ;-)

    VastaaPoista