Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


lauantai 8. tammikuuta 2011

Pähkinänkuoressa

Sattumia ja tapahtumia

* Frida oli vääntänyt sinappisen yllärin vaippaan. Isukki ei ollut asiasta ollenkaan tietoinen ja huudahti vaipan avatessaan "Ouuu shitttt!"

* Tyttö kasvaa ihan silmissä. On otettava loppukiri noiden 62-kokoisten vaatteiden kanssa, että varmasti on kaikkia ehditty käyttää. Tänään juuri kävin Friidun vaatekaappia läpi ja sieltä onkin tulossa kohta käyttöön niin kivoja "kuuskaseja".
Tässä kuvassa on äitiyspakkauksen raidallinen potkupuku, jonka väri ei ole äidin lemppareita. Pitihän tuotakin tietenkin Fridan päällä käyttää, eihän tyttö muuten voi aikanaan päättää lempiväreistään jos ei ole oranssiin tutustunut :-)

(Hauska paita Zarasta)

* Frida ei edelleenkään viihdy kovin kauaa mahallaan, mutta yritämme pitää häntä siinä asennossa aina vain kuin mahdollista. Muuten hän ei vielä juurikaan kääntyile suuntaan tai toiseen. Käännösharjoitukset kuitenkin jatkuvat ja edistystä havaittavissa. Kun vedän hänet kevyesti yhdestä kädestä mahalleen ja toinen käsi jää mahan alle, hän kyllä onnistuu saamaan jumittuneen käden masun alta vapaaksi. "Lentokoneasento" (tai mikä nyt onkaan) on jo hallussa ja useimmiten Frida haluaisikin jo lähteä liikkeelle ja siitä se turhautuminen tuleekin kun kyvyt eivät vielä aivan riitä moiseen liikuntaan. Selällään maatessa neitosen jalat vispaavat nopeammin kuin äidin joskus parhaina urheiluvuosinaan :-)

Tytöt sulassa sovussa



* 4kk rajapyykki on nyt saavutettu ja kiinteiden maistelun saisi aloittaa. Me kuitenkin pitäydymme toistaiseksi vielä täysimetyksen kannalla. Eihän tässä kiirettä ole...

* Edelleen kylpyhetket ovat yhtä nautintoa. Nyt olen muutaman kerran ollut Fridan kanssa yhdessä suhkussa ja se vasta mukavaa onkin kun vesi suihkuaa iholle. (Ja meillä on suihkussa kaksi säätömahdollisuutta, joten sillä toisella vaihtoehdolla tulee aika leppoisassa tahdissa.)


* Omat kädet löytyivät tuossa muutama viikko sitten ja sen jälkeen se onkin ollut yhtä nyrkkien syömistä. Leluihin tutustutaan myös kaksin käsin ja yhä enemmän niitäkin halutaan maistella.


Leppoisaa sunnuntaita!

2 kommenttia:

  1. Kiva, olit uusinut blogi-ilmeesi! Meillä Suski joutuu melkein päivittäin heivaamaan liian pieniä vaatteita, kun Jasu vaan paisuu...Jasu on jo vähän porkkanaa maistellut. Lapsellisen ihanaa vuotta 2011 teille!

    VastaaPoista
  2. No pakkohan se oli uusia. Mulla vaan on nykyään tällaiset "äitiysaivot" ja olo ei juurikaan ole idearikas. Aikaakaan ei ole samoin kuin ennen, U know! ;-) Samoin on laita täällä noiden vaatteiden kanssa :-( Paisuminen on terveyden merkki :-D Kiitos, onnellista vuotta 2011 teillekin!

    VastaaPoista