Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


tiistai 31. tammikuuta 2012

Pikakuulumiset

Kaikki hyvin täällä. Neidin nuha meni ohi viikossa ja ei ollut edes kuumetta. Äiti säästyi tällä kertaa, vaikka tuntui tauti minuunkin kovasti puskevan. Neiti nukkui onneksi tapansa mukaan nuhanenänäkin yönsä hyvin. Luulen, että osittaista hyötyä oli aivan varmasti Otrivin-suihkeesta, jota on yli 1-vuotiaille. Sitä laitoimme yöksi.

Äiti täällä kasvattelee mahaa. Välillä ruoka maistuu todella hyvin, toisinaan erittäin huonosti. Enää reilu kolme viikkoa rakenneultraan. Jännittävää! Jossain vaiheessa voisin yrittää saada aikaiseksi jotain masukuvaakin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti