Nyt olen jo päässyt tämän kirjan puolivälin ohi ja on ollut mielenkiintoista ja erilaista luettavaa, kuten kaikki Coelhon kirjat.
Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.
Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!
Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012
Lukuintoa keräillen!
En ole pitkään aikaan lukenut kaunokirjallisuutta, vaan käyttänyt oman ajan illasta enemmänkin televison katseluun ja netissä surffailuun. Nyt olen päättänyt terästäytyä!
Nyt olen jo päässyt tämän kirjan puolivälin ohi ja on ollut mielenkiintoista ja erilaista luettavaa, kuten kaikki Coelhon kirjat.
Nyt olen jo päässyt tämän kirjan puolivälin ohi ja on ollut mielenkiintoista ja erilaista luettavaa, kuten kaikki Coelhon kirjat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti