Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Päivärutiinien päivitystä

On taas aika päivittää meidän päivän kulkua, koska niihin on tullut nyt muutosta. Tämä siis luettavaksi niille, joita asia kiinnostaa. Inezin unet kun ovat jo jonkun aikaa (aivan liian kauan!) olleen öisin todella levottomia. Hereilläoloaikaa pidennetään nyt varovasti 15min kerrallaan, jotta pienen aivat ehtivät mukaan muutokseen. Muutamassa päivässä siihen pitäisi tottua... 
 
 
* Inez herää klo 6-7.30 välillä, Frida herää klo 7-7.40 välillä (arkena usein vasta herätykseeni)
* Aamutoimet -> pesut, päivävaatteet päälle
*Aamupala nassuun mahdollisimman pian
* Inez treena lattialla ja Frida leikkii omia juttujaan. Minä syön yleensä itse tässä kohtaa aamupalani ensimmäisen osan, toisen vasta sitten kahvin kanssa kun Inez on mennyt ensimmäisille unille. Sitten laitan pyykkejä, tiskejä ja aloittelen ruuan laittoa.
* Pikkusisko menee unille kahden tunnin päästä heräämisestään.
* Aika kuluu aivan liian nopeasti ja pian kellon viisarit näyttävätkin jo kymmentä - on aika pukea toppavaatteet päälle ja suunnata ulos. -> Tässä meidän lähellä on kaksi puisto todella lähellä. Menemme aina ensin siihen pienempään puistoon, jossa ei ole ketään ja on ihanan hiljaista. Näin Inez saa nukkua mahdollisimman pitkään. Kun kello on 10.40-10.55 kurvaamme toisen puiston kautta kotiin. Frida ehtii hetken seurata  perhepäivähoitajien hoitolasten tekemisiä ja ehkä leikkiäkin ikäistensä tyttöjen kanssa. Kun tulemme tähän "kakkospuistoon", Inez herää AINA. Meteli on sen verran kova. Inez saa pälyillä vaunuista muiden tekemisiä ja viimeistään klo 11.15 lähdemme syömään lounasta. Ja kotimatka on siis todella lyhyt :)
* Lounas klo 11.20-
*Fridan pottailut
*Frida jää sänkyyn sadun jälkeen klo 12.10-12.25 aikaan.
* Inez puuskuttaa lattialla ja on yhteensä hereillä ensimmäisten unien jälkeen 2h 45min. Vähän hedelmäsosetta ja maitoa välipalaksi ennen seuraavia unia.
* Frida nukkuu edelleen päikkyjä ja Inez menee "kakkosille" ja nukkuu 1,5h-2,5h.
*MINUN HETKIENI! PIENEN TOVIN EHDIN ISTUA HILJAISUUDESSA... kunnes on aika herättää Frida, joka edelleen saa nukkua aikast pitkiä päiväunia - melkein pari tuntia!
* Touhutaan Fridan kanssa sitä sun tätä. Inez joko herää itse tai hänen herätetään ja päivällinen syödään siinä n. 16.15-16.30 aikaan.
* Ennen iltapalaa Frida pääsee ulkoilemaan, useimmiten isin kanssa.
* Iltapala klo 19 maissa ja siitä iltatoimille -> pottailu -> hammaspesu -> suihku -> pyjama päälle ja iltasadulle. Frida menee aina nukkumaan klo 20 aikaan, joskus myöhästymme himpun verran. Inez menee toisinaan samoihin aikoihin, mutta joskus myös jo aikaisemmin. Jos esim. joku kova ääni on herättänyt Intun kakkosunilta aivan liian aikaisin ja jos hän ei ole suostunut enää nukkumaan pieniä 20-30min iltatirsoja klo 18 maissa, pitää hänet todellakin laittaa illalla nukkumaan aikaisin.
 
Tuossa aikaisemmin Inez heräsi 2-3 kertaa yössä. Tässä viime aikoina Inez on heräillyt tsiljoona kertaa yössä. Viime yönä Inez heräsi kaksi kertaa. Toivotaan, että tämä uusi rytmi alkaa vaikuttaa positiivisesti noihin yöuniin.






2 kommenttia:

  1. Hei! Pitkästä aikaa löysin blogiisi. Ihanat tytöt teillä! Meilläkin on nyt kaksi tyttöä ja olen äitiyslomalla. Teidän rytmi näyttää aika samalta kuin meidän, mutta Tilde ei yleensä enää nuku päivisin. Nyt on kuitenkin sairasteltu, jjoten rytmit eivät oikein ole kunnossa... Fannylla RS-virus ja korvatulehdus, kurjaa! Myös meillä vanhemmilla korvatulehdus! Minulla ei ikinä ennen ole ollut mitään korvissa. Toivottavasti nyt menemme terveempään suuntaan ja saisimme taas nauttia arjesta! Toivottavasti te saatte olla terveitä!

    T. Heidi

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heidi kuulumisisten jakamisesta. Laitoin sulle nyt Facebookin Inboxiin viestiä :)

    VastaaPoista