Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


lauantai 11. helmikuuta 2012

POKS! ja 19+1

Tänään olen kohdannut jotain ennenkuulumatonta väsymystä. Ja Fridahan nukkuu 20--> vähintään kahdeksaan, useimmiten herää vasta 8.30 tai sen jälkeen kun käyn herättämässä. Mistään univeloista ei siis ole kyse. Päätä särkee ja sitä on onneksi ollut nyt viime aikoina harvemmin liikkeellä, mutta se ja valtava väsymys... Voisin vain nukkua. Eli mitään ihmeellistä ei näin lauantaina täällä tehdä.

Pakko kai lähteä lottoamaan raittiiseen ilmaan. Manteliöljypullokin alkaa vedellä viimeisiään :(

Huutiksestakin ole löytänyt vaikka mitä ihanaa, en vain ole saanut kuvamateriaalia niistä kun miehellä on olut parempi kamera omilla "reissuilla" mukana.

Voi kun aika on mennyt nopeasti, juurihan Frida oli noin pieni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti