Elämää pienten lasten, vaatteiden, shoppailun, kodin sisutamisen ja mökin rakentamisen keskellä.



Hei! Tervetuloa blogiini kaikki tutut ja tuntemattomat! Kerron täällä esikoisemme kuulumisista ja kaikesta siihen liittyvästä. Sydäntä lähelläni ovat oma koti, sisustus ja kaikki kauniit asiat!



Oman kodin lisäksi (varsinkin isännän) kiinnostuksen kohteena on saareen rakenteilla oleva mökki. Mukana matkassa hääräävät kaksi chihuahuaamme.


maanantai 27. joulukuuta 2010

Kiitos, Thank you M&L !

Frida sai hauskan lahjan USA:sta! Frida got a hilarious present from the USA!

Pukemisen vaikeus





Meillä on havaittu ongelmia Benettonin paitojen pukemisessa. Niin college- kuin trikoopaidoissakin kaikki napit/nepit ovat selkäpuolella. Collegepaidassa neppejä on kokonainen rivistö kaula-aukosta napaan, trikoopaidoissa sen sijaan vain peri kolme. Mikäli paidan ainoa kuva taikka teksti koostuu "United colors of Benetton" -printistä, saattaa miehelle olla erittäin vaikeaa hahmottaa kyseistä "pukemisvinkkiä".

Meillä kun ollaan jo nyt isukin toimesta puettu kaikkia kyseisen merkin paitoja väärinpäin. No äiti ainakin on aina saanut kunnon naurut, ilman että isä on sen suuremmin loukkaantunut asiaan liittyvästä huomautuksesta :-D



sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Fridan ensimmäinen joulu!

Toivottavasti teidän kaikkien joulu meni rennosti hyvän seuran ja herkkujen parissa. Meillä oli ihana ensimmäinen joulu, oman lapsemme kanssa. Vaikka joulupukki toikin paljon hyödyllisiä lahjoja, tuntui lahjoista suurin olevan kuitenkin jotain aivan muuta kuin tavaroita taikka kirjekuoria sisältöineen. Oma lapsi on maailmassa ihaninta! Loppujen lopuksi mikään ei lämmitä mieltämme yhtä paljon kuin Fridan läsnäolo. Olemme onnekkaita, sniff...

Jouluumme kuului hyvää ruokaa, rakasta seuraa ja yhdessäoloa sekä rentoa oleilua. Yksinkertaisista asioista on onnitunut joulu tehty. Joulukuusen hankkiminen oli tietenkin annettu miehelle, joka "hyvää pelisilmää" käyttäen ajoitti vihreän ystävämme metsästyksen alkuiltaan, jolloin oli jo säkkipimeää. Toiveissani oli kapea ja tuuhea yksilö. Mies soitti kotimetsästään ja ilmoitti, ettei hän oikein nähnyt miltä puut pimeässä näyttivät. Kätevä mies käyttää kuitenkin auton pitkiä valoja kuusta hakiessaan ja tuon kotiin sentään oikean merkkisen puun :-) Ja kuusessa ei ollut mitään vikaa, alimmat oksat vain olivat jo valmiiksi hieman kuivuneet. Joulu alkaa kun haistaa kuusen ja pipareiden tuoksun nenässään.

Koska äitini on aina (ollessani pieni) tehnyt minulle piparkakkutalon, halusin nyt itse aloittaa perinteen, jolloin valmistaisin Fridalle piparkakkutalon. Varsinkin tämä ensimmäinen vuosi oli hyvää harjoitteluaikaa, tyttö kun ei vielä talojen ja pipareiden päälle ymmärrä. Tein talon aivan omien kavojen mukaan, äidin välillä avustaessa. Elementtien liimauksen äitini sai kokonaan hoitaa, Fridan kanssa katselimme sivusta...

Jouluaattona vierailimme perinteisesti appivanhempien luona syömässä, syömässä ja syömässä. Yleensä olemme aattoiltana käyneet hautausmaalla, mutta tänä jouluna tuo perinne jäi toteuttamatta. Frida kun kulkee aina mukanamme ja pakkasta oli AIVAN LIIKAA! Miehellnäni oli aattoilatana myös oma traditionsa, nimittäin muutama joulupukkikeikka. Aattoilta jatkui omassa kodissamme minun vanhempieni seurassa.

Miehen isovanhempien "aarreaitasta" olemme jo jokunen vuosi sitten pelastaneet vanhan kelkan, jolle varasimme oman paikan kuusen vierestä.























Tonttuilut on hoidettu tältä vuodelta, ensi vuonna taas uudestaan ;-)

perjantai 24. joulukuuta 2010

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Joululahjavinkki miehelle

Netistä löysin jo kauan kauan sitten tuollaisen nettisivuston, josta saa ostaa miesten Taylor-merkkisiä vaatteita. Erinomaista kyseisessä verkkokaupassa on se, että siellä voi teettää esim. omalle miehelleen kauluspaidan täysin omien mittojen mukaan. (Itse asiassa siellä voi teettää myös naisten paidan :-) Tätä ei voi suositella ihmiselle, joka ei kykene helposti päättämään asioista. Itse nimittäin saa valita paidan mallin (normal, fit, long), kankaan (vaihtoehtoja useita hienoja), kaulusmallin (9 vaihtoehtoa!), hihamallin (9 vaihtoehtoa!), napit, leikkauksen mallin, laskokset, taskut jne... Lopputuloksena ei voi olla muuta kuin hieno paita! Käykää katsomassa! Hintakaan ei päätä huimaa, riippuu vähän millaisia yksityiskohtia vaatekappaleeseensa haluaa ja millaisen kankaan valitsee. (Kyseisellä sivustolla voi näköjään nykyään teettää myös housut.)

">http://www.tailorstore.fi/en/


http://www.tailorstore.fi/en/tailor-made-shirts



(Kuva eri osoitteesta)

lauantai 11. joulukuuta 2010

Lintujen ystävä

Kovien pakkasten aikaan minusta tuli lintujen best buddy. Alkoi niin säälittää nuo pikkulinnut, joita pihallamme lenteli pitkin päivää ruokaa etsien. Tiedän, ruokaa on nyt tarjottava niille jatkuvasti talven edetessä. Eivät ne ole meidän takapihallamme vain parin viikon luksuslomalla. Loppujen lopuksi se on rahallisesti aika pieni satsaus. Sitä paitsi saan joka aamu hirmu hyvän mielen siitä, kun saan katsella niiden nauttivan aamiaistaan. Minulla kun on aikaa katsella ulos ikkunasta samalla kun Frida nautiskelee maitobaarin antimia :-)







Karvinenkin kävi piipahtamassa meidän pihalla. Voi olla, että olisi tullut sanomista jos toinen chihuistamme olisi sattunut paikalle samaan aikaan :-)

Unohdus ja kiitos

Olen aivan unohtanut kiittää kahta ihanaa mamaa ja heidän kullanmurujaan heidän vierailustaan. Kävivät treffaamassa jo jokunen aika sitten minua, Fridaa, minun ystävää ja Fridan ystävää :-)

Heillä oli niin kivoja tuliaisiakin!





UGGIT





Toiset sanovat, että UGGit on jo ihan OUT ja esim viime talvena minuakaan ei olisi saanut kiinnostumaan noista littanakengistä. Nyt päätin sitten Uggien olevat IN - ainakin minulle!

En muuten yhtään valehtele kun sanon seuraavaa... Aidot UGGit ovat jotain niin paljon laadukkaampaa kuin mitä kolmellakymmenellä egellä saatavat verrokit ovat. Karva on toisenmoista ja pohja erinomaisen tukeva.



Itse päädyin tähän Classic tall -malliin ja chocolate-väriin. Kengät on eilen ajettu sisään kotilaminaatilla ja virallisemmin tänään Vasa cityssä ;-)

Lisää söpöjä



On se kumma jos Frida-neidin varpaita sattuisi talvella viluttamaan. Kyllä nyt villasukkia piisaa ja taitaa olla jo ensi talveksikin :-)

Kiitos omalle kummitädilleni ihanan villaisesta lähetyksestä!

torstai 9. joulukuuta 2010

Minihame

Fridan ensimmäinen minihame (Benetton), jonka ystäväni etana ja apina lähettivät Turusta, puettiin päälle maanantaina itsenäisyyspäivän kunniaksi :-)



Keneltäköhän tuo ylähuuli on peritty???





Polarn O Pyret

Siis ovatko kyseisen ruotsalaisen merkin (Polarn O Pyret) vaatteet jotenkin pieniä. Sain ystävältä vielä liian suuria, mutta pieneksi jääneitä tyttövauvan vaatteita ja joukossa oli yhdet aivan uudet PoP:n trikoopöksyt. Ovatko vauvat Ruotsissa jotenkin ruipeloita? Vyötärön kuminauha on niin käsittämättömän tiukka että!

Pidin pöksyjä pari vuorokautta venytyksessä, mutta tuosta blondin ideasta ei tainnut olla juurikaan apua...



Trikoopöksyjä voi pitää vain siten, että kuminauha on kapeimmassa kohtaa vyötäröä.



keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Lukuhetki

Isän ja tyttären yhteinen lukuhetki









Lehti on miehen vanha, jota on hänelle aikoinaan tilattu. Hänhän olikin suuri Bamse-fani, suomenkielisille tutumpi nimi on "maailman vahvin nalle" :-)

Frida 3kk

Itsenäisyyspäivän kunniaksi Fridakin täytti kuukausia ;-) Niitä tuli täyteen nyt jo kokonaiset kolme!



Ja neuvolatäti sai otettua neidistä seuraavanlaiset mitat: 60cm, 5810g (ja pään ymp. 38,8cm) Eli hienosti on tyttö kasvanut. Tällä kertaa neuvolassa ei ollutkaan yhtä kivaa kuin aikaisemmilla kerroilla. Vuorossa oli nimittäin ensimmäiset rokotuspistokset...hyi hyi hyi sanon minä. Äidilläkin siinä oli kestämistä. Ensin Frida joutui nieleskelemään saman makean litkun suun kautta kuin 2kk käynnilläkin. Sen jälkeen jouduin pitämään tyttöä sylissä ja isä heilutteli värikästä lelua...no voi kamala sitä ilmettä, jonka oman lapsen kasvoilla näkee...seuraa hetken hiljaisuus kun vauva kerää valtaisaa itkua :-( Voi pientä rassukkaa...ja kun ensimmäisestä hyssyttelyjen kera selvittiin, vaihdettiin puolta ja piikitettiin toiseen reiteen. Ei varmasti tarvitse edes kertoa meidän perheen fiiliksiä siinä vaiheessa. Tyttö rauhoittui vähitellen ja oli nukahtamassa jo turvakaukaloon ovesta ulos lähdettäessä. Ystävän huonoista rokotuskokemuksista johtuen jännityksellä odotimme mahdollisia sivuvaikutuksia. Illalla Frida oli unilta herätessään normaalia itkuisempi ja oli hetken aikaa ihan valkoinen ja poissa oleva. Tuon hetken jälkeen seurasi taas raastavaa itkua ja varsinkin jos vaihdettiin tytön asentoa sylissä. Hoitopöydällä huomattiin, että tytön reiskat olivat hirmu kipeät!!! Huutoa tuli heti jos reisiin koski. Voih...oli pakko antaa lääkettä. Parina kolmena yönä on ollut levottomampaa ja rokotusta seuraavina päivinä tyttö oli vähän kärttysämpi kuin normaalisti. Nyt viikko rokotusten jälkeen tuntuisi siltä, että rytmi ja tyttökin alkaisi palautua ennalleen...Mutta toisaalta taas, toiset vauvat saavat rokotuksista oireita vasta viikko pistosten jälkeen. Jännitys ei siis aivan ole vielä ohi.

(Kuvissa olevat vaatteet ovat muuten Zarasta ja kokoa 68! Eli myös lasten vaatteet ovat Zarassa pientä kokoa, koska muuten meillä käytetään "kuuskakkosia". Housut ovat ihan passelit, paita hieman löysähkö, muttei mikään valtava.